Kaipaus paratiisiin
Olen kevätihminen. Mielestäni kevät on parasta vuodenaikaa. Keväällä aurinko alkaa lämmittää paidanselkää, mura rupeaa tuoksumaan ja kuovien ääni kuuluu taas peltojen yllä. Ruoho alkaa vihertämään talojen seinustoilla ja ensimmäiset perhoset lepattelevat ilmassa. Maamiehet tekevät kylvöjään. Ihmiset muuttuvat puheliaimmiksi. Toivo herää, kaikki on vielä mahdollista, kesä on tulossa.
Silti kesälläkään ei kaikki aina mene putkeen. Vettä sataa liikaa tai liian vähän. Lämmintä saisi olla, mutta kolme viikkoa hellettä on jo liikaa. Ja nurmikon vakiopituudeksi riittäisi hyvin pari senttiä, ilman jokaviikkoista leikkuu-urakkaa. Metsässä olisi mukava liikkua, mutta miksi niitä sääskiä ja paarmoja pörrää pilvenä ympärillä? Ja punkit. Kumisaappaat on oltava helteelläkin, jos liikut käärmealueella. Kevät taisi luvata enemmän kuin kesä antoi.
Syksyllä korjataan satoa, varustaudutaan talveen. Haikeutta on jo ilmassa. Päivät lyhenevät ja illat pimenevät. Kevään valoisien aamujen tilalla seisoo aamusumu. Kurkiaurat huutavat hyvästejään ja kellastuneet lehdet alkavat tippua puista. Luonto asettuu talviteloille, valmistautuu kuolemaan. Loppusyksyn synkeys ja talvi menevät horroksessa. Mutta toivo elää, uusi kevät on tulossa.
Mistä vuodenkierto meille kertoo? Minulle se kertoo menetetystä paratiisista. Näyttää siltä, että jokaisen ihmisen takaraivossa on jonkinlainen tietoisuus täydellisestä ympäristöstä, täydellisestä kauneudesta, täydellisestä elämästä. Nykyisessä synnin turmelemassa maailmassa näemme siitä vain vilauksia. Lopullista varmuutta tulevaisuudesta eivät anna miljoonat pankkitilillä, suoritetut oppiarvot eikä edes hyvä terveys. Vanhuuden raihnaus ja sairaudet muistuttavat lähestyvästä kuolemasta.
Juuri tätä varten Jumala lähetti Poikansa maailmaan: antamaan toivon toivottomille. Tämän sai kokea roisto, joka elämänsä viimeisinä hetkinä pyysi Jeesusta muistamaan häntä. Jeesus vastasi hänelle: ”Totisesti minä sanon sinulle: tänä päivänä sinä olet minun kanssani paratiisissa”(Luuk. 23:43). Olkoon hän esimerkkinä meille tänään Jumalan armosta. Koskaan ei ole liian myöhäistä kääntyä Jeesuksen puoleen. Todellisen paratiisin ovi aukeaa vain hänen kauttaan.
Markku J. Kumpula
Kirjoitus on julkaistu myös Nivala-lehden Totuuden sana-palstalla to 27.7.2024