Sodasta rauhaan
Tätä kirjoitusta miettiessäni katselin uutisia. Lähi-itään on vihdoin saatu rauha. Hamasin suorittama verilöyly pari vuotta sitten vaati yli tuhat kuolonuhria ja yli kaksisataa jäi panttivangiksi. Israel kosti parin vuoden aikana tuon verilöylyn kymmenkertaisesti. Suurin osa uhreista molemmin puolin oli naisia ja lapsia. Vielä tuhoisampi Venäjän hyökkäyssota Ukrainassa jatkuu edelleen.
Täällä Suomessa tiedämme hyvin, että sodalla on pitkät seuraukset niin yksilöille kuin koko kansakunnalle. Rauha on siksi tavoiteltava asiaintila monessa mielessä. Heprean sana ”shalom” (rauha) tarkoittaa valtioiden välisen rauhan lisäksi ihmisen sisäistä rauhaa, hyvinvointia, elämän tasapainoa, eheyttä ja terveyttä.
Jo Vanhan testamentin profeetat kuvasivat toiveikkaasti tulevaa rauhantilaa, jossa kaikki aseet hävitetään, haavat parannetaan, kyyneleet pyyhitään ja koko luomakunta iloitsee. Tämä on täydessä mittakaavassa vielä edessäpäin, mutta jotain ratkaisevan tärkeää tapahtui jo 2000 vuotta sitten.
Jeesus ei aloittanut rauhanprojektiaan suurissa pöydissä maan mahtavimpien kanssa. Hän julisti rauhaa ensin köyhille ja sorretuille. He ymmärsivät parhaiten tarvitsevansa Jumalaa, koska omat konstit olivat loppu. Hän vapautti nämä ihmiset synnistä, sairauksista ja pahoista hengistä. He pääsivät näin rauhaan itsensä, lähimmäisten ja Jumalan kanssa. Tämä projekti laajeni maailmanlaajuiseksi silloin, kun hän ristillä sovitti koko maailman synnit ja nousi kolmantena päivänä kuolleista.
”Samana päivänä, viikon ensimmäisenä, myöhään illalla, kun opetuslapset olivat koolla lukittujen ovien takana, juutalaisten pelosta, tuli Jeesus ja seisoi heidän keskellään ja sanoi heille: ’Rauha teille!’ Ja sen sanottuaan hän näytti heille kätensä ja kylkensä.” (Joh. 20: 19–20).
Jotakin ennenkuulumatonta oli tapahtunut. Kuolema oli voitettu, pahan vallat oli kukistettu, synnit sovitettu. Jumalan rakkaus on väkivaltaa ja ihmisten valtapelejä suurempaa. Hän näytti heille kätensä ja kylkensä, väkivaltaisen kuoleman merkit. Ihmiseksi syntynyt ja kaikki ihmisyyden vaiheet läpikäynyt Jumala tuo maailmaan rauhan. Omassa ruumiissaan hän sai aikaan sovinnon ja teki lopun vihollisuudesta. Pelko ja epätoivo saivat väistyä. Hän on ihmiskunnan, ja meidän jokaisen, ainoa toivo ikuisesta rauhasta.
Onko hän saanut tuoda rauhan jo sinun sydämeesi?
Markku J. Kumpula
Kirjoitus on julkaistu myös Nivala-lehdessä to 23.10.2025.
